Kohti blogia

Kohti blogia ja unelmaa

Olen työskennellyt yli 10 vuotta kotihoidossa ja nauttinut paljon tekemästäni työstä. Välillä olen ollut kotona hoitamassa lapsia ja aina äitiysloman loputtua, on ollut mukava palata takaisin töihin. Näiden vuosien aikana olen aina välillä huomannut haaveilevani jostain luovasta työstä, jossa saisin päästää sisäisen taitelijani valloilleen.  Jäin odottamaan Kuopusta ja jouduin sairaslomalle. Oli paljon aikaa ajatella ja unelmoida, että haluaisin elämässä kokeilla uusia juttuja. 

Sairaslomallani tein ensimmäiset pussilakanat Kuopukselle, jotka kuvitin Epun piirtämillä eläimillä. Huomasin sen jälkeen suunnittelevani vaatteita lapsille, kuoseina oli Epun piirtämiä eläimiä, robotteja ja hahmoja. Aloitin harjoittelemaan ompelua sekä tekstiilien painantaa kotikonsteilla. Huomasin haaveilevani vaatetusalasta ja kankaiden kuvittamisesta.

Mieleeni palasi eräs kirje, jonka olen itse kirjoittanut itselleni. Kirje kirjoitettiin yläasteen alussa ja itselleen sen sai vasta kun peruskoulu oli loppu. Olen kirjoittanut sen siis seiskaluokkalaisena aikuiselle Kaisalle. Siinä lukee, että muuta Helsinkiin ja tule kuuluisaksi muotisuunnittelijaksi.

Peruskoulun loputtua, oli ysiluokkalainen minä menossa vielä seiskaluokkalaisen tavoin kohti unelmaansa vaatetusalasta. Kyseinen ala alkoi joka toinen vuosi, joten sen alkamista piti siirtyä odottamaan lukioon. Mitä sen vuoden aikana tapahtui, on pimennossa, mutta seuraavana vuonna löysin itseni opiskelemasta lähihoitajaksi (tässä vaiheessa menneisyyden pieni minäni olisi huutanut ”voi öljy”, kertonut vihaavansa minua ja paiskannut huoneensa oven visusti kiinni).

Ei tullut Kaisasta silloin muotisuunnittelijaa ja kotipaikkakin pysyi aika lähellä Pyhtäätä. Viimeinen työharjoittelu päättyi kotihoidossa, oli mukava työtiimi, tärkeä työ ja kohta sain vakituisentyöpaikan. Jäin sille tielle, tuttuun ja turvalliseen paikkaan.

Kun kuopus sitten syntyi, syntyi myös päätös! Päätös tehdä elämässä jotain mistä nauttisin. Huomasin, että minussa asuu edelleen se kirjettä kirjoittanut seiskaluokkalainen, joka haaveilee vaatetusalasta. Ompelusta, suunnittelusta, kankaiden painannasta. Päätin, että en aio tuottaa enää pettymystä menneisyyden pienelle minälleni vaan lähden kohti unelmaani. Täytyy myöntää, että kirje pursusi myös haaveita Jimi Pääkallosta ja Tyrävyöstä, mutta niitä unelmia taidan nyt siirtää. Olen silti vielä sitä mieltä, että tyrävyö tykittää ja kovaa.

On ihanaa, että lasten mielikuvitus on saanut omanikin heräämään. Heidän ansiosta itselläni on nyt takki täynnä ideoita, joita aion toteuttaa. Äitinä on ollut ihana päästä seuraamaan kun pääjalkaiset muuttavat muotoaan joksikin tunnistettavaksi. Mikään ei ole niin yksinkertaisen ainutlaatuista kuin se mikä lähtee lapsen kynästä.

Päätös tehdä elämässä jotain mistä nauttisi, johti minut myös hautomaan ideaa blogin perustamisesta. Olenkin hautonut ideaa nyt kuin kanaemo muniaan. Välillä asenteella, ”hittoako mistään, mä teen sen” ja useimmiten asenteella ”apua! Minäkö?!? en osaa ja ketä edes kiinnostaisi”. Olen luonteeltani aikamoinen perääntyjä. Haaveilen, mutta en uskalla toteuttaa. Haluan tällä rohkaista itseäni tekemään juuri sitä mitä haluan.

Halusin blogin myös paikaksi näille kaikille ideoille ja toteutuksillle. Päiväkirjaksi, tästä muutoksen tiestä. Muistutukseksi itselleni, ettei elämä mitään anna jos ei uskalla yrittää.  Uskallusta olla minä ja tehdä jotain muuta kun kellua siellä tutussa turvallisessa kuplassa.

Luulen, että tämä kana on hautonut nyt muniaan tarpeeksi pitkään. On ehkä aika antaa kaiken kuoriutua rauhassa ja kasvaa juuri sellaiseksi kun tämä emo haluaa.

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tykkäsitkö blogista? Jaa se myös ystävillesi :)