ompelu ja kuvitus

Ponihattu heijastimilla

Syksy saapuu ja illat pimenee, on aika kaivaa hatut ja heijastimet esille. Heijastimia eikä hattuja voi ikinä olla liikaa. Yhdistämällä heijastimen hattuun se kulkee aina varmasti mukana. Ponihattu heijastimilla on ponifanin unelma.

Halusin tehdä tällaisen pikajutun kertoakseni seuraavasta projektistani. Luulin, että saisin tehtyä tästä jo valmiin jutun, mutta kaikki ei mennyt ihan suunnitelmieni mukaan. Ajattelin kuitenkin kertoa mitä olen puuhailemassa ja esitän yhden kokeiluversioni.

Idea tähän lähti oikeastaan eräältä tuttavalta. Itsekin olin suunnitellut jo tällaisien tekemistä, mutta en ollut ikinä ajatellut, että siihen voisi yhdistää heijastimen. Kyseessä on siis heijastinhattu. Itse olen oikea lastenhattufriikki ja ostan lapsille joka vuosi uusia hattuja vaikka edelliset vielä mahtuisivat. Syksyssä oikeastaan ainoa hyvä puoli on hatut (siis kynttilöiden lisäksi).

Suunnittelin kolme hattua, yhden jokaiselle lapselle. Ajattelin saavani valmiiksi kaikki kolme hattua tälläviikolla, mutta olen aikataulusta jäljessä. En osannut aavistaa ommeltuani onnistuneesti elämäni ensimmäisen hupparin, että yksi hattu aiheuttaa näin paljon ongelmia. Hatun teossa voi mennä yllättävän moni asia pieleen. Hatussa on vaaleanpunainen vuorikangas, mutta sen saaminen hatun sisälle tuotti ongelmia. Sain kuitenkin vuorikankaan hatun takapuolelle, jolloin hattu oli edestä musta ja takaa vaaleanpunainen. Onnistuin myös ompelemaan hatun niin, että siitä puuttui kokonaan aukko mihin laitetaan pää, toisinsanoen ompelin patalapun. Muita sattuneita virheitä oli se, että kankaan nurjapuoli jäi päälimmäiseksi, päälikangas jäi ryttyyn ja sanotaanko, että ratkoja oli kovassa käytössä. Ompelusta ei tietänkään tehnyt yhtään helpompaa se, että joku painoi poljinta pöydän alla puolestani.

Ensimmäinen hattukokeiluni ei vastannut ihan odotuksiani, mutta Fanny kyllä tykkää siitä. Pidän tätä hattua nyt tällaisenä harjoituskappaleena. Tuo ompelemani poni muistuttaa etäisesti lemmingshahmoa (muistatteko sen tietokonepelin, jossa piti pelastaa niitä pikkuriikkisiä ukkeleita?). Tuossa nyt kuitenkin tulee ilmi sitä ideaa mitä yritin toteuttaa eli osa ponin harjasta on heijastinkangasta. Yritän ehkä loihtia tämän hatun vielä uudelleen, mutta seuraavaksi tulossa on hattu Peetulle ja ainakin tällä hetkellä se tuntuu onnistuvan mainiosti.

Ponihattu heijastimilla
Mallia ei huvita.

Leave a Reply

Your email address will not be published.Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tykkäsitkö blogista? Jaa se myös ystävillesi :)