juhlapaikan koristelu kaverisynttärit

Minecraft synttärit ja creepperien hyökkäys

Sunnuntaina juhlittiin lapsien serkun 7-vuotis kaverisynttäreitä. Minulta pyydettiin hieman apua näiden synttäreiden ideoimisessa. Päivänsankari (kuten varmaan suurin osa lapsista) tykkää minecraftista, joten siitä tuli juhlien teema. Olipahan mukava päästää sisäinen lapsi jälleen valloilleen ja alkaa suunnittelu hommiin.

Suunnittelu käynnistyi siten, että minun oli perehdyttävä hieman tarkemmin minecraft peliin. Kyllähän meillä sitä ihan aktiivisesti pelataan, mutta en ole oikein ikinä saanut sen juonesta kiinni. Eppuhan sitten osasi aika kivasti selittää minulle mitä kaikkea minecraftissä voi tehdä. Ensimmäisenä kannattaakin kuulemma rakentaa työpöytä, jonka avulla pystyy valmistamaan kaikenlaista pelissä tarvittavaa kamaa. Työpöydälle viedään tiettyjä materiaaleja, joista sitten syntyy jotain hyödyllistä. Timanttimiekka esimerkiksi syntyy viemällä työpöydälle tikun sekä kaksi timanttia. Tikkuja saadaan pelissä hakkaamalla puuta, timantit taas löytyvät maanalta. Näillä tiedoilla lähdin suunnittelemaan juonen kulun ja seuraavaksi kerron sen kuvien avulla. Lopuksi laitan vielä yhteenvedon juhliin tehdyistä jutuista.

Minecraft synttärit ja creepperien hyökkäys alkoivat lahjojen avaamisella. Eppu antoi paketin viimeisenä päivänsankarille tietämättä mitä se piti sisällään.
Paketista löytyi jokaiselle Steve naamiot ja kirje, jossa luki: creeperit ovat hyökänneet. Pukeutukaa naamioihin. Etsikää huoneesta työpöytä tavaroiden valmistusta varten.
Lapset ryntäsivät etsimään työpöytää. Työpöytä löytyi toisen pöydän alta ja siinä oli ohjeet kerättävistä tavaroista. Jokaisen lapsen piti etsiä itselleen 2 tikkua, 2 timanttia sekä 1 hiili.
Täältä lasten piti etsiä sopivia tavaroita. Puiden rungoista löytyi piilosta tikkuja (teipattuna pahvien taakse). Laatikoista ja ilmapalloista löytyi hiiliä ja timantteja. Lisäksi harmaiden laatikoiden alle oltiin piilotettu itse tehtyjä kiviä, joiden sisällä oli timantteja.
Tällaisten itse tehtyjen kivien sisälle oli piilotettu suurin osa timanteista. Pojilla kesti jonkin aikaa tajuta, että kivet pitää murtaa.
Lisäksi laatikoihin oli piiloteltu kaikkea hassua kuten pilailulaatikosta tutut koppakuoriainen, oksennus ja kakka. Taisipa sieltä löytyä myös minun risa sukkani.
Mitä enenmän laatikoita sitä enenmän tavaroiden etsiminen vie aikaa. meillä ei loppujen lopuksi ollut laatikoita kovinkaan montaa, mutta aikaa kului ihan mukavasti.
Jokainen kävi laittamassa vuoron perään tavarat työpöydälle oikeassa järjestyksessä tietenkin.
Työpöydältä syntyi jokaiselle timanttimiekka sekä soihtu. Vihdoin valmiina creepperien hyökkäykseen!! Mutta missä creepperit ovat? Alettiin etsiä vihjeitä.
Ovesta löytyvä vihje johdatti lapset kerrostalon rappukäytävään. Rappukäytävästä löytyi toinen vihje, joka oli kellarin ovessa. Mitähän oven takaa löytyy? Jännää!!
Pitkän ja pimeän kellarikäytävän päässä vilkkuivat valot, jotka paljastivat creepPerien olinpaikan. Vihdoin creeperlauma löytyi ja se päästiin tuhoamaan. Creepperien sisältä löytyi palkkioksi karkkia.
Tarjoilutkin on helppo toteuttaa netistä löytyvien tulostettavien kuvien mukaan.
Tässä lisää tarjoiluita, jotka kaikki tekivät hyvin kauppansa.

Olipahan jännittävät ja mukaansa tempaavat kekkerit. Juhlat oli toteutettu aika pienellä budjetilla, joka tarkoittaa yleensä sitä, että askartelua on sitten enenmän. Onneksi synttärisankarin äiti hoiti hienosti osan askarteluista ja itse sain aikalailla nauttia suunnitteluhommista. Lopuksi listaan vielä hieman asioita, joista oltiin toteutettu juhlien tärkeinpiä juttuja.

Minecraftnaamiot: liimasin sekä ompelin kotoa löytyvistä kankaan palasista. Naamion pohjan leikkasin fleecestä, johon ompelin lakanan palan ihoksi. Hiukset ja silmien vieressä olevat palat ovat fleeceä, nenä on pala paitaa. Lopuksi kiinnitin ohuen kuminauhan, jolla naamiot pysyvät käyttäjien päässä. Paras lopputulos naamioille olisi varmasti syntynyt askarteluhuovasta, mutta koska kaikkea tarvittaa sattui löytyä minulta kotoa, niin en viitsinyt lähteä kaupoille.

Miekat ja lyhdyt: ovat tulostettu netistä. Kuva miekasta on liimattu pahville ja lopuksi leikattu oikeaan muotoon. Pinterestistä löytyy sitten vaikka mitä tulostettavaa materiaalia tälläisiä minejuhlia varten.

Etsittävät tavarat: Hiilimöykyt ovat mustaa teippiä, tikut hammastikkuja ja timantit helmiä.

Oma tekoiset kivet, joihin voi jemmata tavaroita: 1 kuppi kahvinpuruja, 1 kuppi jauhoja, 1/2 kuppia suolaa, 1/4hiekkaa , 3/4osa vettä. Sekoita ainekset ja anna kuivua muutama päivä. Meidän kiviin ei käytetty hiekkaa laikaan, mutta onnistuivat hyvin ilman sitäkin. Näihin kiviin löytyi ohjeita pinterestistä.

Työpöytä: oli pahvilaatikko. Työpöydän kuvio oli osittain piiretty ja osittain mustasta teipistä teipattu. Ohjeet tavaroihin, oli tulostettu netistä.

Creepperit: olivat vihreitä ilmapalloja, joille oltiin teipattu mustat kasvot teipistä. Punaisiin palloihin oltiin teipattu TNT mutta niitä ei näy kuvissa. Pallojen sisällä oli karkkia, jotka vieraat saivat kerätä mukaansa.

Minecraft maa: Puut olivat sinitarralla seinälle kiinnitettyjä pahvi ja silkkipaperinpaloja. Pahvilaatikot päälystettiin servieteillä ja silkkipaperilla. Lisäksi ilmapalloja ja paikan päällä ollut teemaan sopiva sohva.

Varautukaan siihen, että lapset ovat nopeita ja aikaa loppu juhlille jääkin odotettua enenmän (etenkin jos synttärit kestävät 2h). Meille tämä tuli vähän puskista ja loppu ajan ohjelmanumerot vedettiinkin sitten ihan hatusta. Pilailulaatikon kakkakikkareen piilottaminen ja etsiminen vuoron perään osottautui vieraista oikein hittimenestykseksi. Työpöydän askartelukaan ei loppujen lopuksi ollut turhaa työtä kun sen pystyi juhlien päätteeksi vetää päähän ja etsiä sokkona vieraita.

Minecraft synttärit ja creepperien hyökkäys on varmasti minefanin unelma. Jos teillä kuitenkin asuu merirosvoista, supersankareista, pelleistä tai sotimisesta innostunut päivänsankari niin laitan lopuksi linkit, joista pääsee tutustumaan näihin teemoihin sopiviin synttäreihin juonen kulkuineen kaikkineen:

Kaverisynttärit-merirosvojen aarrejahti

Sirkussynttärit ja pellen nenän metsästys

Supersankari synttärit ja maapallon pelastus

Nerf battle – kaverisynttärit

Leave a Reply

Your email address will not be published.Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tykkäsitkö blogista? Jaa se myös ystävillesi :)