ompelu ja kuvitus

Joulumyyjäiset

Meillä oli koululla joulumyyjäiset ja osa tavaroista jäi vielä ilman kotia. Haluankin esitellä teille mitä minulla oli myyjäisissä mukana, koska siellä oli uutena tuotteena mm. Ihanan boheemi pellavakassi, käsinpainetulla kuvalla. Lisäksi esittelen teille uudet käsinpainetut pussilakanat vauvalle, joita jo hieman mainostelin silloin kisupussilakanoiden aikana. Ajattelin pitää facebook-sivullani (ihanuuksiaideasta) uudet joulumyyjäiset, jossa kaikki esiteltävät tuotteet ovat myytävänä. Nämä kaikki olisivat mielestäni aivan ihania joululahjaideoita ihmisille, jotka arvostavat käsitöitä. 

Pellavakassi käsinpainetulla makrameekuvalla

Innoitus tähän kassiin ja siitä löytyvään kuvaan lähti makrameetöistä, jotka tällä hetkellä ovat in. Itseltäni tuskin luonnistuu normaali solmu, joten olen jättänyt tämän tekniikan harjoittelun suosiolla takaalalle. Toisaalta, koska kynä minulla sen sijaa pysyy suhteellisen hyvin kädessä, päätin piirtää makrameekuvion. Kuvion täytyi olla sellainen, joka olisi mahdollista leikata sabluunanmuotoon ja painaa kankaanpainoseulalla kankaaseen. Kankaaksi valikoitui paksu pellavakangas, joka tuo mieleen juuttisäkin. Kassissa on myös musta vuorikangas. Laukkuja on neljä kpl:ta, joista kolmessa vuori on pellavaa ja yhdessä puuvillaa. Kassi on ihana, iso ja boheemi, tykkäättekö?

Tälläiseltä kassinäyttää.
Lähikuvaa kankaan pinnasta. Pellava on paksua ja tukevaa, tuo mieleen juuttisäkin, mutta on tiivistä.
Tämä on sysihirveä kuva, mutta tuo ilmi kassin koon.

Retrokassit

Retrokasseja löytyy kaksi erilaista väritykseltään, mutta kummatkin ovat yhtä sympaattisia. Kummastakin löytyy pitkät sangat, että sen saa laitettua olalle sekä sisältä pieni tasku. Vuorikangasta kasseissa ei ole, mutta materiaali on kestävää. Näissä on toteutunut vanhan kierrättäminen, vihreän alkuperää en tiedä, mutta punapallollinen on ennen ollut pöytäliina.

Ihanat retrokassit. Kummastakin löytyy pienitasku ja pitkät olkaimet. Vihreä kokoa 37×41 ja punainen 36×36

Kisukasseja

Kestokassit kisun kuvalla. Kassit ovat valmiita puuvillakasseja askarteluliikkeestä, melko ohuehkoa kangasta. Näihin olen käsinpainanut kisun kuvia. Suloisiahan niistä tuli.

Puuvillakassit kisun kuvalla, koko n.37×41.

Käsinpainetut pussilakanat vauvalle

Seuraavissa ompelemissani pussilakanoissa esiintyy kaikille uusi hahmo, kettupoika Pyry. Lakanat ovat painettu kankaanpainoseulalla, jokainen kuva erikseen. Kuvassa esiintyvästä hahmosta vastaan minä itse (tosin lakanoissa esiintyvän pupuilmapallon idean olen napattu tyttäreni Fannyn piirustuksesta). Nämä ovat ensimmäiset lakanat, joissa kuva esiintyy useasti ( eli olen joutunut tekemään useamman painokerran). Jokaisesta lakanassa, on jokin pieni ”virhe”, joita oli vaikea välttää kun painokertoja oli useampi. Yksissä lakanoissa kukan väri ei ole tasainen, toisissa on väri pikkuisen päässyt levähtämään. Nämä kaikki ovat mielestäni ihan pikkuisia ”virheitä” eikä niihin kiinnitä huomiota erityisemmin. Eikös tälläisissä käsitöissä saakin se käden jälki näkyä?

Tässä kuvassa näkyy lakanoiden ”virheet”. Sinisissä Pyryn päässä on väri levinnyt ja keskimmäisissä lakanoissa kukan terälehteen ei ole tarttunut väriä. Tutkimalla virheet huomaa, mutta kun lakanoita tarkastelee kokonaisuudessaan nämä jäävät aika huomaamattomiksi.
Vaaleansiniset lakanat. Koko 80x120cm, eli käyvät äitiyspakkauksessa olevaan täkkiin.
Valkoiset lakanat, joissa haaleanvaaleanpunainen tausta. Koko 80x120cm
Nämä lakanat ovat beigen väriset ja niiden toinen puoli on musta. Koko 80x120cm.

Kisut

Kaikille tutut kisut puuvillasta ja eriväreissä. Kisut on käsinpainettu ensin kankaalle ja sen jälkeen ommeltu muotoonsa. Suunnittelija toimii tyttäreni Fanny, jolle joka kisusta on luvattu suunnittelupalkkio (tietysti). Osa kisuista on yksivärisiä ja osan tausta on musta. Nämä ovat ihania yhdistää vaikka, johonkin toiseen lahjaan. Kisut käyvät vauvasta vaariin kaikille ja toimivat myös ihanasti sisustuksessa, vai mitä tuumaatte noista värikkäistä kisuista istumassa Fannyn isomamman vanhassa nuken sängyssä? Toimii!!!

Kisut pääsivät katsastamaan myös joulumyyjäiset. Kisuja jäljellä 3kpl haalea vaaleanpunainen, 2kpl beigeä, 2kpl vaaleansininen, 2kpl kanervanvärinen, 1kpl tummempi sininen, 1kpl vaalea harmaa. Toinen puoli musta tai samanvärinen kuin etupuoli.

Haluatko jonkin näistä joululahjapakettiisi? Silloin kannattaa suunnata facebook-sivuilleni ja olla sitä kautta yhteydessä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tykkäsitkö blogista? Jaa se myös ystävillesi :)