Naamiaisasut ompelu ja kuvitus

Bambiasu naamiaisiin

Meillä oli viime viikolla syysloma ja se tosiaan vietettiin lomaillessa (pihatöissä). Tällä viikolla olenkin sitten yrittänyt näperrellä yhtä sun toista juttua kun viime jutun julkaisusta on aikaa. Jatkan oikeastaan naamiaisasu aiheella, koska viedessäni Fannya tiistaina päiväkotiin huomasin seinällä lapun halloween naamiaisista. Fanny ensin ilmoitti olevansa Elsa, mutta lopulta suostui kuitenkin siihen, että äiti pääsisi puvun teko hommiin, Jes! 

Pinterestistä kaivelin taas ideoita siihen mikä asu ei olisi ihan mahdoton toteuttaa tavaroista joita löytyy kotoa. Päädyinkin lopulta bambiin kun mielessäni alkoi vilistä kuvia sarvista, jotka olisi tehty oman omenapuun oksista. Bambi asu jäi lopulta maksamaan 5e ja sillä rahalla ostin valkoista huopaa, muuten kaikki tarpeellinen löytyi kotoa. Asun takia meidän koiramme Hali joutui tekemään suurimman uhrauksen ja luopumaan omasta tekotalja makuu paikastaan (ei huolta hän sai tilalle ihan mukavan räsymaton). Tekotalja suuntasi pesukoneeseen ja minä aloin kaivelemaan kaapeista muuta hyödyllistä tavaraa.

Koiramme Hali joutui uhraamaan makuupaikkansa bambiasun takia

Fannyn vaatekaapista löytyi ruskeat velourhousut ja -paita, joiden olemassa olosta en ollut edes tiennyt ennen tätä asu ideaa. Pienellä muokkauksella näistä sai oivan bambiasun naamiaisiin. Leikkasin taljasta pörrövatsan, jonka ompelin paitaan kiinni. Ompelin vatsan ainoastaan sivuilta, että paidan vetoketjua saa avattua alhaalta sekä ylhäältä jos on tarvis. Housuihin ompelin huovasta muutaman valkoisen täplän peppuun sekä hännän. Häntä syntyi taljasta, johon liimasin vanhasta ruskeasta paidasta leikatun palan. Tekstiiliväreillä maalasin häntään pieniä täpliä. Vatsaksi ja hännäksi olisi hyvin kelvannut myös huovasta tai fleecestä tehdyt, joihin itse olisin päätynyt myös ellei silmäni olisi osuneet tähän Halin makuupaikkaan.

Häntä on pala taljaa johon on liimattu päälle ruskeaa kangasta ja maalattu täpliä.
Fannyn velourasuun ompelin kiinni hännän ja muutaman huopatäplän.
Paitaan ompelin karvamasun. Karva on ommeltu vain sivuilta, että vetoketjua pystyy avaamaan.

Bambihan tarvitsee tietenkin korvat ja tässä tapauksessa myös omenapuunoksasarvet. Vanhasta ruskeasta paidasta leikkasin korvapalat ja ompelin kaksi palaa yhteen, että korvat olisivat jämäkämmät. Valkoisesta huovasta sekä taljankarvasta liimasin korville keskustan. Ompelin korvat muutamalla pistolla alhaalta suppuun ja liimasin vanhaan pantaan kiinni. Omenapuunoksat liimasin kuumaliimalla pantaan ja viritin ympärille rautalankaa. Tukevat sarvista sain lopuksi kun kieritin oksien ja pannan ympärille ruskeaa kangassuikaletta. Sarvet olisivat kelvanneet hyvin näinkin, mutta koska minulta löytyi tekokukkia jonkin verran niin liimasin niitä kuumaliimalla vielä pantaan kiinni.

Vanhasta ruskeasta paidasta leikkasin korvat.
Ompelin kaksi korvapalaa yhteen, että korva olisi tukevampi. Keskelle liimasin huopaa ja karvaa taljasta.
Ompelin korvan muutamalla pistolla alhaalta suppuun
Aloitin liimaamalla korvat pantaa kiinni
Korvien jälkeen liimasin sarvet ja koristelin tekokukilla.

Tarkoitus oli tehdä fannylle kasvomaalaus, mutta koska Fanny jäi päiväkotiin koko päiväksi ajattelin sen sotkevan liikaa. Päädyin sitten tekemään naamarin, joka olikin hauskaa puuhaa. Leikkasin valkoisesta huovasta ensin naamion mallin. Vanhoista housuista leikkasin huopanaamion muotoisen palan, jonka liimasin ja ompelin huovan päällä. Tekstiiliväreillä maalasin silmät. Otsan ja valkoisettäplät leikkasin kangastilkuista ja liimasin kiinni. Lopuksi vielä kuminauha, jolla naamio pysyy kasvoilla.

Valmis naamio ja sarvet

Käppyröistä omenapuunoksista tuli todella kauniit sarvet. Olen kyllä tosi tyytyväinen tähän pukuun ja siitä tuli tosi ihana. Fanny tykkäsi kovasti myös tästä. Olen kyllä ihan oman jutun äärellä kun pääsen tekemään noita naamiaisasuja. Kumpa joka viikko olisi joku pukeutumispäivä. Seuraavaksi jälleen kasa heilahtaneita kuvia siitä kun Fanny on lähdössä naamiaisiin.

Innostunut bambi
Lähikuvaa sarvista ja naamiosta.
Kaunis bambi
Bambiasu naamiaisiin 
Jännittää

 

Leave a Reply

Your email address will not be published.Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tykkäsitkö blogista? Jaa se myös ystävillesi :)