Kaverisynttärit-merirosvojen aarrejahti

Lapsilla kaverisynttärit on vuoden odotetuin juhla, joulun lisäksi. Aikuisia talo täynnä lapsia enenmänkin hirvittää. Pienet ohjelmanumerot estävät tilannetta riistäytymästä käsistä, mutta välillä niiden keksiminen tuo paineita, etenkin jos haluaa jotain muuta kuin aasin hännän asettelua. Kaverisynttärit-merirosvojen aarrejahti on jännittävää ja hauskaa ohjelmaa koko juhlaporukalle ja saa tilanteen pysymään hallituna kaaoksena kaaoksen sijaan. Meillä alkaa uhkaavasti…

Askarteluidea mainoksista

Askarrellaan oma talo, vaatekauppa, ruokakauppa, lelukauppa tai vaikka kokonainen kylä. Askarteluidea mainoksista, saa odottamaan, että postilaatikko tursuaa. Tästä ideasta innostuu lapset sekä äidit ja voihan isänkin houkutella mukaan suunnitelemaan vaikka rautakauppaa. Idea on ihana ja hauska ja sen avulla ärsyttävät mainokset pääsevät hyötykäyttöön. Meidän lapset ovat olleet tästä innoissaan ja täytyy myöntää, että niin on…

Kivat housut taaperolle

Vanhoista vaatteista on moneksi jos kangas vaan on pysynyt hyvänä. Kaapin pohjalle jääneestä hupparista saa esimerkiksi ommeltua kivat housut taaperolle. Jos huppari on tylsän värinen, voi siihen tekstiiliväreillä painaa vaikka kameleontteja ja jos vieläkään ei housut miellytä silmää voi tarttua tekstiilitussiin ja kuvittaa loput housuista millä kuviolla tahansa.  Sain äidiltäni vanhan kaapinpohjalle lojumaan jääneen hupparin,…

Tykkäsitkö blogista? Jaa se myös ystävillesi :)